Kävin viime viikolla ihanalla kaksipäiväisella täytekakkukurssilla (eka päivänä tehtiin pohjat ja toisena sitten täytettiin ja koristeltiin), jossa en kylläkään itse pystynyt kipujen takia osallistumaan juuri mihinkään, ainoastaan vähän kääretortun tekoon ja jälkien korjaamisen ja tietysti maisteluun ja laitan tässä kurssin tuloksista  kolme kuvaa esille vaikka kakut eivät olekaan minun tekemiäni.



Tähän kuvaan on yritetty mahduttaa kaikki torstaina valmistuneet kakut (keskiviikkona valmistui yksi ja sen me söimme jo sillloin pois).



Tässä oma ehdoton suosikkini eli Swartswaldin kakku, josta myös meillä kotona tykättiin eniten kun sain tuoda sitä palasen kotiin maistiaisiksi. Nam!



Ja tässä sitten perinteinen kinuskikakku, joka omasta milestäni oli parhaimmillaan kaksi päivää valmistamisen jälkeen.


Meitä oli kurssilla 13 innokasta naista, joista jokainen oppi paljon uutta niistäkin kakuista, joiden valmistamiseen eivät itse osallistuneet., Kakkujen lisäksi teimme myös koristeita marsipaanista esim ruusuja ja lisäksi pursotimme suklaasta erilaisia kuvioita, joilla voi myös koristella kakkua. Ruusujen teko oli minulle kovin vaikeaa, mutta pursottamisesta selvisin huomattavasti paremmin.