Nämä kukat laittelin ensimmäisenä tänä keväänä tuossa vajaa kuukausi sitten ja nyt kun katson tätä kuvaa niin huomaan, että ovat luonnossa paljon tuheammat eivätkä meinaa enää laatikkoon sopia, mutta olkoot nyt vielä vähän aikaa näin.

Nämä minitomaatin taimet siirsin tällä viikolla viimein tähän isompaan ruukkuun ja tuossa keskellä töröttää asiaan kuulumaton pelargonian ruukku, mutta sekin on siirtynyt muualle ja tilalle istutin itse siemenestä kasvattamani ruohosipulit, jotka tosin nekin näyttävät aika onnettomilta noin suuressa rukussa, mutta odotetaan muutama päivä ja sen jälkeen uskaltanen ottaa uuden kuvan jossa toivottavasti ovat jo paremmin viihtyvän näköiset.

Tällaisia pieniä alkuja on kiinanruusun juurelle kylvämistäni luomusitruunan siemenistä ilmestynyt, tuo missä on nuo kaksi vierekkäin on peräisin samasta siemenestä eli on ollut todellista poweria ja muutenkin mennyt hyvin kun 6 siemenestä on ilmestynyt toistaiseksi 5 alkua ja viimeisin ilmestynyt tällä viikolla joten vielähän se viimeinenkin ehtii taimettua. Siemenet todellakin peräisin vappusimaan hankkimistani luomusitruunoista.

Laitoin ikkunanpesun yhteydessä ikkunaan viimeinkin tämän jo toista vuotta sitten ompelemani verhokapan ja siihen laittelin lentelemään sekä äitini että yhden tuttavani virkkamia perhosia, pienemmät ovat äitini tekemiä ja olivat vuosia rasian kätköissä ja pääsivät taas esille, mutta uudella ripustustavalla (eka kerralla olivat siimaan ripustettuina leijailemassa, mutta nyt nuppineulalla verhoon kiinnitettynä).