Ajattelin polkaista sellaisen palkinto"skaban", johon ei tarvita muuta kuin viesti blogiini päivättynä syntymäpäiväni eli 8.2. ja tärkeintä on se, että vastaat joko tähän tai tämän jälkeen tulevaan kirjoitukseeni juuri oikeana päivänä, toki aiemminkin saa vietitellä, mutta niillä ei osallistu palkinnon arvontaan. Palkintoa en vielä tiedä, mutta se on jotain pientä ja toivottavasti kivaa myös saajan mielestä.

Mulla on kaikenlaisesta kivasta tulossa tänne kuvia, mutta jotenkin meille on muuttanut sellainen laiskiais-merja, joka ei ole saanut kuvattua mukavia tilauksiaan, joita tällä viikollakin on tullut ainakin kolme, samoin sain myös ihanan lähetyksen helmikuun toveriltani Sarilta. Laiskuuteen on hiukan ehkä vaikuttanut myös se, että olen ollut aika lailla kivulias sekä käsieni että pääni osalta ja ne ovat rajoittaneet myös posliininmaalausta. Jouduin noitten kipujen takia jättämään tiistaisen maalaustuokionikin väliin eikä mulla ollut siten vietävänä kassillista kamaa poltettavaksi kuten parilla edellisellä viikolla ja toisaalta en olisi pystynyt kantamaan tavaroita opistolle vaikka olisin kyennyt maalaamaankin, joten se siitä. Mulla on tuon oikean käden hermovauriokivun (laitan kuvankin kädestä taas näytille, jos joku ei ole sitä nähnyt ja kiinnostaa) lisäksi iski muutama viikko sitten vasempaa kyynärpäähän todennäköisesti tenniskyynärpää, joka on nyt vaivannut enemmän kuin riittävästi ja parina yönä olen heräillyt useammankin kerran joko itkuun tai voihkimiseen kivun takia ja lääkärill, sain ajan 2½ viikon päähän tällaiseen akuuttivaivaan joka helpottuu ainoastaan kortisonipistoksella, jee. Kasvojani/päätäni vaivaava kolmoishermosärky on myös syystä tahi toisesta pahentunut entisestään ja nyt ei ole enää lainkaan kohtauksettomia päiviä ja joinakin päivinä on paremminkin vain välejä kohtausten välissä eikä toisin päin. Tuon vaivan takia on neurokirurgille tulossa maaliskuulle kontrolliaika ja silloin sitten mietitään miten jatketaan kun sädehoidostakaan ei helpotusta saatu. Tässä sairauskertomuksestani osa ja usein en näitä kertoile, mutta nyt tuntui, että pakko päästellä vähän höyryjä.

 

nämä kuvat on laitettu liitteeksi useampaankin valitukseen kun päätöksissä todenneet ettei kädessä ole pysyvää haittaa