Tänään sitten oli poltettuna iso määrä joulupalloja, mutta tietysti en siinä vaiheessa muistanu koko kameran olemassaoloa, mutta sain sentään muutaman kuvan kullatuista palloista, jotka odottivan polttoon pääsyä

omat sekasikiöpallot, joihin huidoin sitten kultaakin just samalla tavalla kuin oli tui työ muutenkin onnistunut ja pahimpana oli se, etten nähnyt kunnolla eikä minulla myöskään ollut ihan just oikeanlaista työvälinettäkään

 

vasemmassa reunassa on vasta toisen vaiheen läpikäyneitä palloja eli niissä on lysteri pinnassa, mutta muut on nyt sitten lysteripolton jäljiltä, mutta jo kullattuina odottamassa viimeistä polttoa (kultakin näkyy ennen polttoa tuollaisena ruskeana)

 

 Kaijan kauniit pallot kultapiirtimen jäljiltä

 

Tässä on oikealla kaunis maljakko, joka on kullattu ja odottaa sekin uuniin pääsyä kolmatta kertaa ja minun onnettomat maljakot (vasemmalla edessä ja takana), joiden lysterikerros epäonnistui ja jouduin vetämään sen uudelleen ja toivotaan parasta ja näkyy mun vihreän maljakon vieressä pikkuinen norsukin, johon vedin lysterin päälle jo kotona ja vein polttoon. Noihin maljakoihini tulee sitten vasta ensi viikolla kultaus ja sen jälkeen vielä kerran poltetaan. Toki kuvassa on näkyvissä osittain yksi "kynälaatta" ja hedelmälautanenkin, mutta niistä ei sen enempää.