Eilen tuli Toveri Huhtikuun uusi muistaminen taas Vihervaarannelilta 1240504436_img-d41d8cd98f00b204e9800998e Päälimmäinen kortti on hänen minulle kirjoittamani, mutta alempi on lahja, lisäksi 3 hopeanharmaata kuorta+kottipohjaa (tulevat varmasti todell nopeasti käyttöön kunhan vaan saan korttivaihteen päälle, sitä odotellessa) ja kolme pussukallista erilaisia koristeita (kaikki veilä sellaisia mitä minulla ei ennestään ole). Kiitos jälleen kerran ihanasta muistamisesta.

Viimein laitan kuvan kiirostorstaina saamastani ihanasta lahjasta Tupunalta 1240504486_img-d41d8cd98f00b204e9800998e aivan ihanat mutterisukat, neulottuna Lidl:n langasta, joka tuntuu oikein mukavalta yösukkana.

 1240504512_img-d41d8cd98f00b204e9800998e Tässä sukat ilman jalkaa, mutta väri yhtä lailla väärä kuin ensimmäisessäkin kuvassa (sen siitä saa kun kuvaa pimeän aikaan), eka kuvassa hiukan hailakka ja jälkimmäisessä liian punainen.

Tuo monessa kuvassa alla näkyvä matto on itsekutomani ajalta kun vielä pystyin kutomaan ja kokoa tuolla matolla n. 1,80x3,0 m ja tavallisessa kolmella kudotussa palttinassa on ruusukasraidat (rusetit), käytin kahta ostokudetta ja yhtä itse leikkaamaani. Se on hauskaa kun itse näkee jos tuosta kuvasta anopin pöytäliinaa, omia pussilakanoita, appiukon gollegepuseroa ym.