Tänään sain jo toisen toverikuun lähetyksen Tuijalta ja se sisälsi

servietit juuri kuin minun omista varastoistani eli tarkoita sitä, että väritys osui mun lempiväreihini ja kaksi virkattua perhosta (äitini on aikanaan virkannut mulle samankaltaisia perhosia ja mulla on ollut tarkoitus itsellänikin virkkailla niitä lisää niin, että saan keväällä olkkarin verhoon oikean perhosarmeijan). Mukana oli myös ajankohtaan hyvin sopiva lumiukkokortti ja pieni kirjelappunen. Tuota korttia mietinkin, että mitähän matskua mahtaa tuo lumiukko olla tai siis luokitellaanko tuollaiset tarroiksi vai miksi. Kaunista joka tapauksessa oli ja oikein mukava yllätys. Omaa pakettiani Tuija ei ole vielä saanut, koska sevlähti vasta tänään postin matkaan. Ensi viikolla pääsenkin lähettämään Tuijalle paketin/kirjeen Helsingistä Ortonista ja täytyy katsoa mitä keksin ja millaiseen korttiin päädyn. Hymy

 

Tänään olin kipupolilla saamassa hoitoa tähän hermovaurioiseen käteeni ja täytyisi malttaa pitää käsi levossa, ettei pilaa hoitotulosta, mutta kun kerrankin ei koske niin mitenkäs sitä oikein malttaa. No, nyt lähden kuitenkin pois koneen äärestä sängyn pohjalle lueskelemaan.