Olin mukana kahdessa joululahjavaihdossa; Joululahja salaisesti ja Joulumuorin yllätys ja viimeinkin sain kuvattua saamani lahjat

 

2206553.jpg

Tämän salaisen joululahjan sain MIAlta, näin ymmärsin mukana seuranneista pikkulappusista eli siis todellakin salainen. Kirjasta löytyy monta upeaa ideaa, joita voi toteuttaa ympäri vuoden, joulumusiikkia pääsee kuuntemaan ensi jouluna jo hyvissä ajoin ja vieraskirjalle voisi kehitellä jonkin mukavan käyttötavan kun perinteistä vieraskirjaa ei tule pidettyä, pieni tuoksuva käsintehty sydänsaippua on kiva ja lisäksi pussukallinen valmiiksi lävistettyjä kuvia tulee varmasti kortteihin kunhan aika saa eli käsi antaa jotain tehdä. Kuvasta puuttuu punainen olkipukki ja kaksi punaista olkitähtöstä kun ne oli niin omineet jo uudet paikat itselleen, että en muistanut niitä ennen kuin kuvauksen jälkeen kun kaikki viimein oli paikoillaan. Kortti oli yksi niistä harvoista käisntehdyistä, jonka sain ja tykkäsin kovasti, jopa niin paljon, että vastaavia voisin värkätä ensi jouluksi itsekin jos vain käsi kestää.

 

2206551.jpg

Tämä "sininen" paketti tuli Joulumuorin yllätyksenä Tupunalta, joka olikin utsinut mun lempivärejä ym tietoonsa ja paketti sisälsi ihanan kaulaliinan, kaksi kerää Smart-lankaa, joista voin virkata itselleni lapaset (joihin sain ohjeen paketissa; olinkin kysellyt lapasohjetta), kaksi virkattu sydäntä ja Maraboun suklaalevyn, jonka sain hyvin ujutettua 11-vuotiaan synttäripakettiin eikä tarvinnut lähteä kauppaan käymään.

 

Tänä jouluna meillä oli ensimmäistä kertaa käytössä postimerkkikeskuksesta hankkimani ripustusvaijeri, johon oli kiva ripustella joulukortit esille ja kaikista oli helppo tarkistaa keneltä ne olikaan tulleet.

2206555.jpg