Purin sen kolmiohuivin aloitelmani jonka kuvan tuossa muutama päivä sitten laitoin blogiini, koska jostain syystä kaksi muuta kerää Woolin neliraitaa oli hiukan erivärisiä ja ohuempia kuin kerä, jolla aloitin työn (eivät näköjään katso Novitalla tilausta laittaessaan, että kerät olisi samaa värjäyserää). Aloitin virkkauksen siis uudelleen ohuemmalla lankaversiolla muuttaen myös hiukan tekniikkaakin (aiemmin virkkasin pylväsniput silmukkaan ja nyt siihen väliin eli nappasin koko silmukan mukaan enkä vain yläosaa; äh enpähän osaa tätäkään selittää ainakaan tähän aikaan yöstä). Virkkasin siis huivin yläreunaan sen puretun aavistuksen paksumman langan ja koska se oli purkulankaa niin se ei ollut enää edes yhtä paljon paksumpaa. Kyseisestä työstä puuttuu enään noin 15 cm kiinteitä silmukoita kerroksen lopusta ja langan päättelyt ja sitten pitäisi saada tuo huivi pingotettua jossakin kun nyt mies nukkuu vieressäni enkä voi enään hänen paikkaansa hyödyntää.

Pitäisikin keksiä mitä rupean seuraavaksi tekemään; jatkanko virkkauslinjalla joka kyllä kiinnostaa vai etsinkö jotain muuta tehtäväkseni. Minun pitäisi käydä etsimässä kaupasta pitsiä merkkausliinan reunaan niin, että saisin senkin jossain vaiheessa pois roikkumasta ja eiköhän sitä pidä pikkuhuljaa palata taas korttienenkin pariin.